Laservalintasormustin

TalentIT-messujen mainoskuvassa nainen rekrytoi sormenpäästään välähtävällä laservalolla.

Koska ihmiset eivät (vielä) osaa väläyttää sormestaan laservaloa, tarvitaan laservalintasormustin. Tavanomaiseen sormustimeen kiinnitetään huipulle pieni mutta hyvin tehokas valo, vastaava kuin luennoitsijoiden joskus käyttämissä kynissä. Valo pitää pystyä napsauttamaan päälle tehokkaasti ja yllättäen, mieluiten niin, että sormustin aistii, kun sormi ojennetaan ja sytyttää tässä tilanteessa valon.

Laservalintasormustimen sovellukset ulottuvat pitkälle yli rekrytoinnin, helppona esimerkkinä toimivat pedagogiset tarkoitukset, yöelämästä nyt puhumattakaan.

Tosimaailman ajatusseula

Hyvät luennot ovat mahtavia. Niillä saa paljon ideoita. Innostuu. On kiva kuunnella. Samoin on kiva ajatella omiaan (tai supattaa vieruskaverin kanssa).

Tämä kaikki on myös vähän ongelmallista: Jos luennoitsija (tai vieruskaveri) menee sanomaan jotakin osuvaa heti alkuun, loppu voi jäädä kuulematta, kun “harhautuu” työstämään ideaa. Se on sääli.

Toisaalta tuttua on myös se, ettei ideoita tule mieleen, kun pitäisi kirjoittaa nopeasti jotain oivaltavaa vaikkapa järjestölehteen. Siinä sitä sitten istuu ja tuskastuu. Sekin on sääli.

Itsekuri, ryhmäpaine ja muistikirja auttavat pitkälle, mutta millä muulla tavalla voisi taltioida (a) omaan mieleen luennolla juolahtavia ajatuksia (b) inspiraation ja/tai (c) luennon lopun, jos siihen ei malta keskittyä, vaikka haluaisi?

Dumbledorella oli ajatusseula. Minäkin haluan sellaisen.

Sokraattista keppiä

Perinteisellä luennolla yksi puhuu ja muu kuuntelee. Tapa on taloudellisuudessaan mainio: kahden tunnin puheella saadaan aina siirrettyä mittaamaton määrä tietoa rajattomaan määrään mieliä. Oikeastaan kaikkien kurssien kaikki luennot voisi videoida ja antaa potkut kaikille luennoitsijoille.

Paitsi käytännössä.

Luennot voisi pitää paremmin. Luennoimaan voisi tuoda asiantuntijan ilman tarkkaa agendaa ja opiskelijat määräisivät kysymyksillään luennon kulun ja sisällön. Näin siis ideaalitilanteessa. Koska opiskelijat eivät ole ideaaleja, on autettava luennon kulkua jotenkin – kuitenkin niin, että opiskelijoilla on ainakin illuusio kontrollista. Jos opiskelijat aktivoidaan, pysyy mielenkiinto koko luennon ajan eivätkä pehmeät penkit aiheuta nukahtamisvaaraa. Tällä lailla kolmasluokkalaisillekin voi opettaa binäärilaskentaa.

Luennon yhteydessä pidettävä pieni tentti voisi motivoida sopivasti kysymään riittävästi ja relevantteja kysymyksiä. Tenttikysymykset kerrottaisiin luennon alussa ja lopussa jaettaisiin vastauspaperit. Tarkistuksen voisi hoitaa pareittain ja arvostelu olisi hyväksytty / hylätty. Jos kurssilla on 10 luentoa, esimerkiksi kahdeksasta tentistä täytyisi päästä läpi. Tarvittaisiinko tällöin varsinaista tenttiä?