Posts Tagged 'tutustuminen'

Lounaskeskustelu

Lounasaikaan yliopistojen ruokaloissa tapaa uskomattomia ihmisiä, älykkäitä, mukavia ja hauskoja, joilla olisi ratkaisu juuri siihen ongelmaan, jota olen miettinyt. Ehkä. En vain tiedä sitä. Ruokalakulttuuriin kuuluu, ettei samaan pöytään istuvaa toista yksinäistä ruokailijaa saa katsoa edes silmiin, koska se olisi tungettelua. Ja puhuminen, hyvänen aika, vieraan ihminen kanssa keskustelun aloittaa vain juoppa tai muuten hullu.

Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Ruokaloiden pöydistä osa voisi olla varattu yksin saapuneille lounastajille ja pöydissä voisi olla jokin mekanismi, joka kehottaisi aloittamaan keskustelun toisten kanssa. Vaarana tietenkin on, että pöydät alkaisivat muistuttaa ruokalaolosuhteisiin sovellettua pikatreffipalvelua tai leimaisivat pöydässä istuviin “minulla ei ole kavereita” leiman.

Voisi olla hyvä, jos keskustelun aloittaminen voisi ainakin ulospäin näyttää hyödylliseltä. Esimerkiksi, ravintola voisi tarjota kampanjanomaisesti ilmaisen lounaskahvin, jos pöydässä istuvat olisivat yhdessä ratkaiseet jonkin tehtävän tai vastanneet toisiaan haastatelleen joihinkin kysymyksiin (Mitä operaatioita hampaillesi on tehty? Oletko koskaan käynyt Sambiassa?).

Advertisements

Suosituimmat artikkelit

Lisenssi

Creative Commons License
Advertisements