Erilainen lahja valtiolle

Nykyisin on mahdollista lahjoittaa toisenlaisia lahjoja eri kehitysmaiden kohteisiin. Valita voi opettajista, myrskylyhdyistä ja vuohista. Tottahan hätä ei ole yhtä suuri, mutta entä jos lahjoja voisi ostaa myös Suomeen? Ne voisivat vedota eri kuluttajiin ja toimisivat ehkä tehokkaammin kuin veronpalautuksen ottamatta jättäminen.

Osta mummolle suihkutus, vaarille viikon ateriat, proffalle tutkimusvapaa tai kustanna valitsemasi linja-autolinja. Hittituotteena sikaflunssarokote nuorisolle. “Ah kulta, tänä vuonna et saa Rock Bandia, sillä ostin kymmenen sikaflunssarokotetta. Saat omasi koulussa ensi viikolla.”  “Äiti, ajattelin tulevaisuuttasi ja kustansin vanhainkotiin sairaanhoitajan viikoksi.”

Lahjoituksista voisi saada myös kunniaa ison maailman tapaan. “Ojentaisitko Virtas-nitojan, ole hyvä.” “Kas tässä, haluatko myös Heikkis-kynän?”

2 Responses to “Erilainen lahja valtiolle”


  1. 1 Juho January 4, 2010 at 11:39 am

    Tää toimis aika hyvin myös kampanjana esimerkiksi opintotukien korotuksen puolesta. “Kustanna opiskelijalle viikon lounaat.”

  2. 2 Airi January 4, 2010 at 3:07 pm

    Nyt kun yliopistot on oikeushenkilöitä, ne voisi kerätä tällä tavalla rahaa, esimerkiksi alumneilta. Tärkeintä on, että summat on niin pieniä ja lahjat niin kekseliäitä, että jengi voi ostella näitä surutta. Kokonaisia professuureja harva lähtee rahoittamaan, mutta yliopistoilta puuttuu myös pieniä asioita toimistotarvikkeista opiskelijoiden ohjaukseen käytettävään aikaan.

    Toisaalta voisi olla olemassa tietokanta, jonne organisaatiot, vaikkapa koulut, voisivat ilmoittaa, mitä sellaista puuttuu, mitä perusbudjetista ei saada hankittua. Tietokannasta voisi sitten selailla sopivan jutun lahjoitettavaksi. Tää toimisi siis samaan tapaan kuin jotkut häälahjapalvelut.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s




Lisenssi

Creative Commons License

%d bloggers like this: