Uimahallimatkamittari

Minun on mahdotonta muistaa uimahallissa, kuinka monta altaanväliä olen uinut. Uimahallien avainlenksuihin pitäisi laittaa RFID-tagit ja päätyyn laskuri, joka merkitsee kierrokset ylös. Laskurin voisi itse resetoida, kun aloittaa uinnin, minkä jälkeen se pitää automaattisesti lukua kierroksista. Näin voisin sitten keskittyä zeniläiseen kaakeleidenlaskemiseen sen sijaan, että yrittäisin pitää päässäni kierroslukua.

3 Responses to “Uimahallimatkamittari”


  1. 1 Saara April 7, 2009 at 11:16 am

    “Zeniläinen kaakeleidenlaskeminen” on synonyymi ilman kirurgisia toimenpiteitä suoritettavalle lobotomialle. Aivotonta pyörimistä varten on olemassa karusellit. Uimahallissa kierrosten laskemisesta voi tehdä välttämättömän pahan sijaan välttämättömän hyvän ajattelemalla jokaisella kierroksella kierroksen järjestyslukua.

    Ensimmäisellä kierroksella voi miettiä esimerkiksi kaikkia ensimmäisenä mieleen tulevia asioita. Toisella kierroksella taas kaikkia niitä sotia, joissa Suomi on tullut toiseksi. Kolmannella voi ratkaista kolmannen maailmansodan syyt ja seuraukset. Neljännellä mietitään kaikkia tärkeitä nelikielisiä asioita, kuten alttoviulua ja Sveitsiä. Viidennellä kierroksella lasketaan vasemman jalan varpaita ja kuudennella lauletaan Siks oon mä suruinen. Ja niin edelleen.

  2. 2 Pekka April 8, 2009 at 7:37 am

    Karusellissa tulee pää kipeäksi, mikä vie sen kauas zeniläisyydestä aika nopeasti. Uimahallissa parasta viihdettä on ajatella ainoastaan hallin pohjaa.

  3. 3 Turo April 19, 2009 at 1:59 pm

    Ainakin Mäeklänrinteen uintikeskuksessa on ollut myynnissä uintimatkamittareita, jotka perustuvat sähköiseen kompassiin, joka rekisteröi uimarin tekemät käännökset. Toimii 25 ja 50 metrin altaissa.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s




Suosituimmat artikkelit

Lisenssi

Creative Commons License

%d bloggers like this: