Erilainen lahja valtiolle

Nykyisin on mahdollista lahjoittaa toisenlaisia lahjoja eri kehitysmaiden kohteisiin. Valita voi opettajista, myrskylyhdyistä ja vuohista. Tottahan hätä ei ole yhtä suuri, mutta entä jos lahjoja voisi ostaa myös Suomeen? Ne voisivat vedota eri kuluttajiin ja toimisivat ehkä tehokkaammin kuin veronpalautuksen ottamatta jättäminen.

Osta mummolle suihkutus, vaarille viikon ateriat, proffalle tutkimusvapaa tai kustanna valitsemasi linja-autolinja. Hittituotteena sikaflunssarokote nuorisolle. “Ah kulta, tänä vuonna et saa Rock Bandia, sillä ostin kymmenen sikaflunssarokotetta. Saat omasi koulussa ensi viikolla.”  “Äiti, ajattelin tulevaisuuttasi ja kustansin vanhainkotiin sairaanhoitajan viikoksi.”

Lahjoituksista voisi saada myös kunniaa ison maailman tapaan. “Ojentaisitko Virtas-nitojan, ole hyvä.” “Kas tässä, haluatko myös Heikkis-kynän?”

Löpinäsuodatin

Luin pohjoisamerikkalaisen taloutta käsittelevän kirjan. Oma vika, voitte sanoa. Ehkä osittain niin olikin, mutta minua todella kiinnosti, mitä kirjoittajalla oli sanottavanaan. Sen sijaan en ollut kinnostunut siitä, pitääkö kirjoittaja enemmän banaaneista vai omenoista, siitä, miten erottaa lineraarisen yhtälön epälineaarista ilman matematiikkaa tai että pareto-tehokkuus on nimetty miehen mukaan, joka oli eksentrinen ja eli angorakissojen kanssa. Olen myös sitä mieltä, että talouden ammattilaisille tai opiskelijoille suunnatussa kirjassa ei tarvitsisi kertoa, kuka on Adam Smith tai minkä näköinen on toisen asteen yhtälö.

Tentteihin tällaiset kirjat luetaan edestä ja takaa, sisällysluettelosta ja lukujen yhteenvetokappaleesta, mutta silloin voi lukukokemuksesta mennä paljon hukkaan. Jos taas yrittää väkisin lukea ”ihan oikeasti”, kirja jää yleensä kesken viimeistään siinä vaiheessa, kun kolmannen kerran kerrotaan, mitä eroa on mikrofonilla ja termostaatilla.

Haluaisin kirjoihin löpinäsuodattimen. Sellaisen, joka toimisi kuin tehokas, mutta sivistynyt kustannustoimittaja maailmanlaajuisen paperipulan aikana. Suodattimeen voisi asentaa erilaisia filttereitä. Esimerkiksi yksi poistaisi vain toiston, toinen angorakissat ja neljäs ilmeisesti kevennykseksi tarkoitetut kuluneet vitsit.

Jokupeli

Jokupeli on lautapeli, jossa jokaisella pelikerralla suunnitellaan uusi pelilauta ja uudet säännöt. Jokupelissä tärkeintä ei ole välttämättä voitto, vaan pelin suunnittelusta saatu itseään toteuttavan ihmisen nautinto. Kaikki pelaajat sanovat sanansa pelin sääntöjä kehitettäessä, joten peli ei koskaan ole ihan vääränlainen – toisaalta kukaan pelaajista ei pääse yksin määräämään pelistä omaa kuvaansa.

Jokupelipakkaus sisältää sääntökirjan, määräyskortteja ja askarteluvälineitä. Pakkauksessa on tilaa kunkin pelaajan suosikkimateriaaleille kuten muovailuvahalle tai Legoille.

Pelin kulku

Ennen Jokupelin aloittamista lähettyville otetaan muutama muu suosikkilautapeli, joiden osia (kuten pelinappuloita ja noppia) voidaan käyttää hyödyksi peliä rakennettaessa. Sääntökirjasta avataan uusi sivu, ja päätetään, kuka on kirjuri. Tämän jälkeen määräyskorteista kootaan pelinrakennuspakka, jonka koostumus riippuu pelaajien määrästä ja on seuraava:

1. Maailmakortti (“Peli pelataan… (missä?)”)
2. Yksi pelilautakortti pelaajaa kohden (“Pelissä on…”)
3. Pelaajakortti (“Pelaajat ovat…”)
4. Yksi sääntökortti pelaajaa kohden (“Määrään, että…”)
5. Lopetuskortti (“Peli loppuu, kun…”)
6. Voittamiskortti (“Pelin voittaa se, joka…”)
7. Nimikortti (“Pelin nimi on…”)

Kun pelinrakennuspakka on valmis, peli alkaa.

Pistarit

Koulussa järjestettiin pistareita. Se oli vähän inhottavaa, mutta läksyt tuli luettua paremmin pistariuhan kannustamana.

Nykyään tuntuu, etteivät ihmiset aina malta kuunnella toisiaan. Illalliskeskustelussa kaikki tohottavat omiaan. Vielä pahempaa on kokouksissa, joissa työntekijät näpyttelevät läppäreitään etäpoissaolon nimeen vannoen.

Silloin tällöin olisi hyvä järjestää pistareita tällaisessa tilanteessa. Ruoan jälkeen kahvitellessa testataan, kuinka hyvin toisten kuulumiset on kuunneltu. Työpaikalla olisi noloa reputtaa pistarit palaverin päätteeksi. Hyvästä suorituksesta voitaisiin myös palkita, vaikka sitten nallekarkilla per oikea vastaus.

Moraalihakukone

Nykyisin monien ihmisten tyypillinen toimintamalli heidän kohdatessaan ongelman on kysyä ratkaisua hakukoneelta. Usein koneet osaavatkin auttaa. Moraalikysymyksissä Google ja Wolfram Alpha eivät kuitenkaan pärjää. Tarvitaan hakukone, joka kertoo, mikä on oikein ja mikä väärin.

Hakukoneen suunnittelussa lähdetään siitä olettamasta, että ei ole olemassa absoluuttista moraalia, ainoastaan suhteellinen moraali. Näin ollen enemmistön mielipide ratkaisee, mikä on oikein ja mikä väärin.

Enemmistön mielipide saadaan tietoon yksinkertaisella nettipalvelulla, jossa ihmisten tavoitteena on vastata satunnaisessa järjestyksessä tuleviin kyllä/ei -muodossa esitettyihin moraalikysymyksiin. Vastauksissaan heidän tulee pyrkiä arvaamaan, mitä suurin osa käyttäjistä on vastannut, riippumatta siitä mitä mieltä he itse ovat kyseisestä kysymyksestä.

Käyttäjiä motivoidaan mainemekanismilla. Kysymykset tulevat kymmenen kappaleen erissä, ja käyttäjän on vastattava vähintään kahdeksaan niistä oikein päästäkseen jatkamaan. Vastaamisaikaa jokaiseen kysymykseen on puoli minuuttia. Käyttäjälle ei kerrota, kuinka moneen kysymykseen hän on vastannut väärin, ja mitkä nämä kysymykset olivat. Käyttäjän pistemäärä muodostuu sen mukaan, kuinka monta kymmenen kysymyksen settiä peräkkäin hän pystyy läpäisemään.

Sovellus leviää Facebookin kautta. Facebook Connectin avulla jokainen voi nähdä, miten oma ennätyspistemäärä vertautuu kavereiden pistemääriin. Maailmanlaajuista high score -listaa palvelu ei ylläpidä, jotta aloittelevat käyttäjät eivät masentuisi nähdessään johtavien käyttäjien valtaisat pistepotit.

Kun yllä kuvatulla tavalla on kerätty tarpeeksi dataa, voidaan hakukone avata. Hakukoneen hienous on, että se osaa vastata myös monimutkaisempiin kysymyksiin yhdistelemällä tietoja useammasta kyllä/ei -kysymyksestä. Hakukone ottaa myös huomioon kyllä- ja ei-vastausten prosenttiosuudet päättäessään lopullisesta tuloksesta. Vastaus muodostuu aina sen perusteella, minkä koneen algoritmi arvioi olevan enemmistön kanta.

Konseptissa on selkeä ongelma: kun hakukone avataan, kysymyspalvelussa voi huijata katsomalla vastauksen hakukoneesta, eikä luotettavia vastauksia enää saada. Olisi kuitenkin hyvä mahdollistaa jotenkin uuden datan kerääminen myös sinä aikana, kun hakukone on toiminnassa. Miten tämä ongelma voitaisiin ratkaista?

Mellakkailmoittautuminen

Miksi suomalaiset eivät uskalla mennä mielenosoituksiin? En usko, että kyse on siitä ettei heitä kiinnostaisi esillä olevat asiat.

Ongelmia ovatkin ne pienet asiat jotka passivoivat: ulkona on kylmä, mielenosoituksessa voi olla kova meteli, eikä siellä kuitenkaan ole ketään. Jos sinne menee yksin, on jossain oudossa anarkistiporukassa ja TV-kamerat kuvaavat ja isoäiti säikähtää.

Ratkaisu on yksinkertainen. Nettipalvelu tai FB-applikaatio, jossa voi ilmoittaa mukaantulostaan jos riittävästi muita ihmisiä tulee. Esimerkiksi “Matti tulee ilmastomielenosoitukseen, jos sinne ilmoittautuu 100 muutakin ihmistä” ja “Lissu on messissä vallankumouksessa, mikäli 200 000 muutakin tyyppiä marssii pääministerin eron puolesta”. Nettipalvelu ilmoittaa sitoutuneille, mikäli kunkin käyttäjän toivoma sitoutumiseen vaadittava ihmismäärä on täyttynyt.

Voila! Passivoituminen tärkeissä asioissa on ratkaistu! Lisäksi on pukeuduttava lämpimästi ja otettava korvatulpat mukaan, sekä kerrottava isoäidille etukäteen.

Wikipedia: List of Ideas

Oli pakko katsoa onko sitä: ei ollut. Wikipediassa ei ole listaa ajatuksista (aakkosjärjestyksessä).

Pitäisi olla, siinähän sitä vasta päästäisiinkin lähelle virtuaalista, globaalia vuorovaikutusta. Listasta olisi kätevä tarkistaa onko jokin ajatus jo keksitty (eli listattu).

Pikkuiloon yllyttävä vuosikortti

Yksittäisten huikean hyvien kesien lisäksi olisi kiva elää kokonaisuudessaan merkityksellinen ja hauska elämä.

Tämä postaus ei esitä ratkaisua suuren merkityksen tai merkityksien löytämiseen ja toteuttamiseen. Pikkuiloon se sen sijaan yllyttää kannustamaan. On nimittäin niin, että ihmiset hyvin harvoin puhaltelevat saippuakuplia pakkaseen, ellei joku sellaista ehdota.

Kesäpistekortti oli pieni iloinen menestys. Se innoitti elämään hyvän kesän. Parin viikon päästä alkavan uuden vuosikymmenen ensimmäiselle vuodelle voitaisiin kehittää vuosikortti, jossa olisi vuoden jokaiselle viikolle pieni paha harjoite – jokin asia, jonka voi tehdä helposti, halvasti ja tuhoa aiheuttamatta, mutta josta samalla saattaa tulla hyvä mieli itselle ja/tai muille.

Ehdottakaa kommentteihin mitä harjoitteet voisivat olla. Tehdään vuodesta 2010 kollektiivisesti pikkuiloinen.

Aikuisten pulkka

Pulkkailu on parhuutta, mutta pulkkakokoja on vain pikkulapsille ja vähän suuremmille lapsille. Kuitenkin aikuisetkin pulkkailevat. Aikuisilla on pidemmät jalat kuin lapsilla.

Tarvitaan siis aikuisten pulkka! Pulkkatehtaiden pitäisi alkaa valmistaa myös kaksikymmentä senttiä nykyistä pidempiä pulkkia. Suunnilleen sen verran tarvittaisiin, että kaksi aikuista saisi jalkansa mahtumaan pulkkaan ilman kohtuutonta ähverrystä.

Happy, sad or other

“Mitä kuuluu,” on vaikea kysymys. Haluatko listan vai adjektiivin? Varsinkin, kun tietyissä piireissä vastaukseksi kelpaa vain url. Toiseksi kuvat sanojen sijaan on niin tätä päivää, ellei jopa huomistakin päivää.

Voisi olla palvelu, josta voisi hakea sopivia leikekuvia adjektiiveilla tai verbeillä.

Kuvitelkaa vaikka.

<kumpi>hei!

<kampi>>http://tinyurl.com/ycozwp2

<kumpi>mitä kuuluu?

<kampi>http://tinyurl.com/ydnhgrh

<kumpi>ok.

<kumpi>entäs teidän sukupäivällisenne?

<kampi>http://tinyurl.com/ycm63w6

<kumpi>Paloi?

<kampi>Joo
<kumpi> http://tinyurl.com/yawjhu5